cialis generique

Valkeakosken kokoomusnaiset

Valkeakosken Kansallisseuran Naiskerho perustettiin 6.4.1948.

Kerhomajalle kokoontui 35 kiinnostunutta naista perustamaan omaa yhdistystä. Kerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Irja Toikka, varapuheenjohtajaksi Siiri Vallinkoski, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Maija Viinikka. Muut johtokunnan jäsenet olivat Mirjam Glöersen, Marjatta Tyrkkö, Kerttu Paasonen ja Annikki Virtavuori.

Kerho kokoontui kerran kuukaudessa. Jäsenet toimivat vuorotellen illan emäntinä ja järjestivät myös jotain ohjelmaa. Ensimmäisenä toimintavuotena oli jäseniä 55.

Naiskerhona, joka kuului Kansallisseuran yhteyteen, yhdistys toimi vuoteen 1959, jolloin syyskuun 15. päivänä perustettiin Valkeakosken Kansalliset Naiset r.y. Heti alusta asti koettiin tärkeänä yhdistyksen toiminta naisten saamiseksi oman silloisen kauppalan valtuustoon, siinä hyvin onnistuenkin.

Polittisen toiminnan ohella jo alusta asti on järjestetty erilaisia yleisötilaisuuksia, joilla hankittiin varoja toimintaa varten. Alkuvuosina varattomien kummiperheiden avustaminen ja loman tarpeessa olevien äitien loman kustantaminen olivat tärkeällä sijalla.

Jäsenmäärä kasvoi mukavasti. Mainittakoon, että vuonna 1969 liittyi 27 uutta jäsentä, jäsenmäärän ollessa tällöin lähes 160.

Vuonna 1971 kirjattiin pyrkimys kerhomuotoisen ohjelman järjestäminen myös eläkeikäisille.

Yhdistyksen puheenjohtajat:

- 1948 - 50 Irja Toikka
- 1951 - 53 Siiri Ekholm
- 1954 - 57 Kaarina Aho
- 1958 - 62 Vuokko Retulainen
- 1963 - 64 Vuokko Saukkonen
- 1965 - 69 Kaarina Aho
- 1970 - 73 Marja Ohma
- 1974 - 75 Eila Peltola
- 1976 - 78 Elna Astala
- 1979 - 80 Kirsti Pammo
- 1981 - 84 Marja-Leena Harsu
- 1985 - 88 Marja Ilola
- 1989 - 91 Saara Mäkelä
- 1992 Seija Huttunen
- 1993 Anne Jokinen-Niska / Seija Huttunen
- 1994 Irma Lamberg
- 1995 - 96 Lahja Nummela
- 1997 - 98 Marja Heikkinen
- 1999 Minna Viitanen / Marja Heikkinen
- 2000 - 01 Marja Heikkinen
- 2002 - 03 Iris Holmström
- 2004 Marianne Marenk / Iris Holmström
- 2005 - Rita-Maria Ravander